AURINKOVUOSI

Vuodenkierto / Aurinkovuosi

AURINKOVUOSI

Aurinkovuosi on maapallon yhden vuoden kestävä kiertoaika auringon ympäri. 

Aurinkovuoteen kuuluvat talvipäivän-ja kesäpäivänseisaukset sekä kevätpäivän- ja syyspäiväntasaukset, jotka ovat kautta maailman olleet huomattavia taitekohtia. 

Esivanhempamme olivat yhteydessä aurinkoon enemmän kuin me nykyihmiset. He tarkkailivat sen reittiä taivaalla ja seurasivat auringon nousun, laskun ja päivän pituuden muuttumista käyttämällä aurinkoa sekä kuuta kellona ja kalenterina. Ympäri maailmaa on monia muinaisia paikkoja, jotka merkitsevät päiväntasauksia ja päivänseisauksia. 

Aurinkovuoden juhliminen

Juhlien tavat ja ennusmerkit liittyivät ennen vanhaa hyvän vuodentulon toivomiseen, sillä maatalousvaltaisen yhteiskunnan ihminen oli säistä ja luonnon olosuhteista riippuvainen.

Vuodenkierron Aurinkovuosi alkaa talvipäivänseisauksesta, jolloin aurinko syntyy Pohjoisella pallonpuoliskolla. Maapallon eteläpuoliskolla vietetään samaan aikaan kesäpäiväseisausta.

AURINKOVUOSI 2021-2022

AURINKOVUODEN TAITEILIJAT

magdalena-muusikko-1300

MAGDALENA MÖLSÄ

Magdalena, artistinimeltään Vaskilintu, on vokalisti ja rituaalimuusikko. Häntä inspiroi parantavat terapeuttiset aspektit seremoniallisessa musiikissa sekä kehollistettu holistinen äänityö. Yhdessä Mikko Heikinpojan kanssa hän esiintyy Lovi Ritual duona. Magda esiintyy kaikissa Aurinkovuoden tapahtumissa. 
 
mikko-muusikko-1300

MIKKO HEIKINPOIKA

Mikko on vokalisti, multi-instrumentalisti ja musiikintuottaja. Hän on uuden aallon livemuusikko, joka kutsuu esiin voimakkaan äänimatkan jossa yhdistyy muinaisia äänenmuodostustekniikoita, live-elektroniikkaa, liveluuppausta, maadottuneita rytmejä ja syviä sydänjuuria koskettavia taajuuksia. Mikko on Talvipäivänseisauksen taiteilija. 

gabriela-nuuksion-taika-kekri-juhla-5-1300

GABRIELA ARIANA

Gabriela on ekologinen taiteilija, tanssitaiteilija, laulaja, kehoterapeutti sekä esivanhempien perinteen kantaja ja siirtymäriittien taitaja. Gabrielan työskentely pohjautuu ekosomatiikan periaatteisiin ja ilmaisutaiteeseen. Gabriela ohjaa ja esiintyy Syyspäiväntasauksessa. 

Sara-nurminen- Okeanos2

SARA NURMINEN

Sara on sirkustaiteilija, joka on erikoistunut nuorallatanssiin ja käsilläseisontaan. Työskentelyssään hän yhdistelee omia vahvuuksiaan tasapainoilua, ilma-akrobatiaa ja fyysistä teatteria. Omissa töissään hän käsittelee usein liikettä erilaisten motiivien ja lähtökohtien kautta, joita voivat olla esimerkiksi musiikki tai luonnosta kumpuavat aiheet. Sara esiintyy Kesäpäivänseisauksessa.

271588462_10161504074604046_5199035571767576628_n

LIINA SELVINEN

Liina on sirkusopiskelija (Turku amk), joka erikoistuu tasapainolajeihin mm. tiukka nuora ja cyr-rengas. Kiinnostuksen kohteina opetustyön lisäksi ovat kiinnitykset ja tulitaide. Hän kannustaa kokeilemaan lajeja monipuolisesti ja etsimään jokaiselle ominaisen tavan liikkua. Liina ohjaa ja esiintyy Kesäpäivänseisauksessa.

Sini Koskelainen_photo by Saku Metsärinne

SINI KOSKELAINEN

Sini Koskelainen on juurevaan acappella -musiikkiin erikoistunut laulaja, säveltäjä ja laulukouluttaja. Hän työskentelee kansainvälisesti menestyneessä Tuuletar-yhtyeessä sekä innovoi ja ohjaa työpajoja, jotka inspiroivat tutustumaan ihmisäänen monisävyisyyteen ja maasta kumpuavaan äänen voimaan. Sini esiintyy Kevätpäiväntasauksessa.

rasmus-witikka-aurinvuosi-nuuksion-taika-1300-vuodenkierto

RASMUS WITIKKA

Rasmus on sirkustaitelija, joka on erikoistunut tasapainoilulajeihin, erityisesti tiukkaan nuoraan ja rolabolaan.  Häntä kiehtoo tasapainoilun monipuolisuus kohdata tai yhdistää välineitä ja esineitä uudenlaisiin, erikoisiin ja vaikuttaviin tapoihin luoda tasapainoilun haasteita. Rasmus esiintyy Kesäpäivänseisauksessa.