Hyvinvointi ja valinnan vaikeus

Haltijoilla on pitkät sormet ja usein niiden näpit ovat jollakin tapaa mukana elämäsi valintatilanteissa. Erityisesti silloin, kun kysymys on sinun hyvinvoinnistasi. 

Katselin oksien alta tässä eräänä kauniina sunnuntaina kimaltelevaa hankea ja metsänrajasta kynttilänliekin lailla loistavaa aurinkoa. Päivä oli kaunis ja hanki koskematon. Huokaisin onnesta käpertyen syvemmälle leppoisaan haltijaolotilaani, jota loppujen lopuksi kesti vain sen kuuluisan hetkisen. Mitä minun silmäni näkevätkään! Suomalainen Mies tallustelee meditaatiojakkaran ja jättimäisen korkkiruuvin kanssa kohti lahdenpohjukkaa. Ehdin hetken miettiä, miten on tuotteiden koko kasvanut sitten entisten aikojen, kun kohmeessa olevat aivokipinäni liikahtivat – Äijähän on kävelemässä sulaan! Siinä pakkaslumi pölysi kun riensin huutaen ja huitoen varoitukseni – kuuroille korville. Tein noin seitsemän metrin ilmaloikan ja tartuin äijää molempiin nilkkoihin haraten hänen menoaan vastaan kaikin voimin. Miehelle tulee hiki. Minulle tulee hiki. Askel painaa. Minä painan. Mies hengästyy, pysähtyy, ottaa pipon päästä, pyyhkii hikeä ja alkaa katsella ympärilleen. Huomaa sulan jokisuuston ja säikähtää. Perääntyy varoen vahvemmalle jäälle ja mutisee ”olipa se lähellä”. Todellakin. Aurattiin siinä yhdessä hankea kuitenkin ihan mukava matka yhdessä. 

Me haltijat emme tee kompromisseja sinun hyvinvointisi suhteen. Oletko huomannut, kuinka kätesi saattaa tuntua painavalla kun yrität laittaa suuhusi jotakin sopimatonta? Siinä meitä heppuja käsivarrellasi saattaa tusinan verran vetää leukoja ja yrittää hidastaa liikettäsi niin, että ehtisit kuulla kehosi viestin. Hukkaatko usein autosi avaimet eritysesti stressaantuneena ja kiireessä? Arvaa kuka haluaa sinun hidastavan? 

Toimii tämä toisinkin päin. Muistatko, miten askeleesi on kevyt kun lähdet iltakävelylle tai ystävää tapaamaan? Huomaatko miten kätesi ohjautuu kaupan hedelmä- ja vihannesosastolla sateenkaaren värejä kohden kuin loitsuttuna? Arvaa kuka haluaa sinun valitsevan viisaasti? 

Kysy itseltäsi valintoja tehdessäsi ”onko tämä minulle hyväksi?” Jos olosi tuntuu raskaalta, unohda. Jos tunnet keveyttä ja kuplivaa iloa – go for it. Sillä me haltijat olemme edelleen yhteistyössä viisaan kehosi kanssa. Ja meidät haltijat opit parhaiten tuntemaan kun käyt viettämässä aikaa luonnon helmassa. Metsään meneminen on aina viisas valinta. 

Katajanhaltija