Nouse Luontoni Lovesta, haon alta Haltijani

Oi (voi) niitä aikoja! 

Kuvitelkaapa hetki, minkälaista on herätä haltijan arkitodellisuuteen tälle vuosituhannelle vuosisadan jos toisenkin nenä turpeessa makoilun jälkeen. Juuri niin: ’Nouse Luontoni Lovesta, haon alta Haltijani”. Missä arvelet meidän olleen odottelemassa, että meitä jälleen tarvittaisiin? Minut muistettiin jo jokunen vuosi sitten Nuuksion Taian syntysanojen yhteydessä ja vaikka vuosia on jo vierinyt, vieläkin tunnen ajoittain rahkasammaleen imelän hajun herkissä haltijansieraimissani. Siinä poski turpeessa makoillessani jäkälän kasvaminenkin oli kiehtovan nopeaa. Moni ihmisen oma suojahaltija odottaa malttamattomana tulevansa muistetuksi ja näkevänsä päivänvalon. Siitä haluankin teille tulevaisuudessa puhua. Haltija 2.0. Pakollinen päivitys ennen käyttöönottoa. 

Nimittäin; mikään ei ole niinkuin ennen. Haltijoiden kulta-aikana meitä oli kaikkialla. Vähän kuin suurkaupungin arkiaamuinen metro – ihmiset kuin ehtymätön sammakonkutumatto huojumassa samaa tahtia omissa kuplissaan. Haltijat heiluivat ja huuhailivat ja niitä oli kaaokseen saakka, mutta kaikki hoitivat jämptisti niille asetetut vastuualueet. Ihmiset tiesivät miten haltijat toimivat ja miten niiden apua voi hyödyntää. Kaikelle oli oma, erikoistunut haltijansa. Tänä päivänä voi nähdä satunnaisia, haalistuneita hiihtäjiä, jotka on turpeesta herätetty, mutta pidetään useimmiten visusti kaapissa. (Vai tunnetko moniakin, jotka avoimesti työpaikallaan nostattavat Luontoa ennen kokousta?) Eivät ne vastuualueetkaan ole enää ihan niin selkeitä. Mitä arvelet esimerkiksi pitkälle erikoistuneen heinäseiväshaltija-tyypin mietteistä tänä päivänä? Niitä näkee baarien sisustuksessa sekä pihoilla kannattelemassa lyhtyjä ja lyhteitä. Eipä vissiin tipu haltija hihnalta, eipä vissiin. Harvoin seipäitä enää näkee alkuperäisessä tehtävässään heinien kuivaamiseksi. Ja nekin seipäät, joita vielä näkee, on pystytetty ilman että haltija on kutsuttu tehtäväänsä. Seurauksena on usein ensilumen alle unohtuneita, vaienneita möykkyjä. 

Olemme Sadun kanssa monesti nuotiolla katajansavun suojissa pohtineet, että haltijat voitaisiin elvyttää, jos niiden Muisto saataisiin uudelleen eloon. Sopeutumistarve on varmasti suuri puolin ja toisin, ja uusia tehtäviä on syntynyt, joista ei haltijoiden aikakaudella tiedetty mitään. Omena ja omenapuiden hoito vaatii hieman erilaista haltijaosaamista kuin Apple iPhone ja sen kehittäminen.  

Jää pohtimaan tätä Ystävä. Ihmetellään pian yhdessä lisää.

Katajanhaltija